~ Arvosana 3.5/5 ~

ajinkei

Kei päättää tässä vähän muksia Satōa…

Ihmisten joukkoon on tässä ilmaantunut Ajin-nimellä kutsuttua porukkaa jotka eivät kuole – vaikka lasauttaisit niille kuulan päähän niin ne hetikohta virkoavat henkiin jälleen. Luonnollisestikin virkavalta katselee moista menoa karsaasti ja jos tällainen Ajin löytyy jostain niin se pistetään lukkojen taakse jotta sillä voitaisiin tehdä julmia testejä joiden avulla yritetään keksiä mikä tällaisen luonnonoikun takana oikein on – samalla kun voidaan ansaita rutosti hynää kun myydään yrityksille vaikkapa todenmukaisia törmäysnukke-testejä… Ajin-porukka ei tästä kalseasta kohtelusta mitenkään pidä joten edessä on väkivaltaista vastaan pullistelua ja ikäväkseen ajinoitunut pääpojumme Kei yrittää taiteilla tässä kaiken rähinän keskellä. Suhteellisen mätökästä menoa siis ja hieman tavallista raaempaakin erityisesti kun seurataan näitä inhoja laboratoriokokeita… Sarjan kanssa samohin aikoihin aloitettiin myös kolmen leffan sarja joissa kerrotaan sama tarina uudestaan pikkumuutoksin varusteltuna mutta ilmeisesti syyskuussa 2016 ensi-iltansa saava viimeisin leffa (Ajin: Shōgeki) sisältää sitten aivan uuttakin materiaalia.

Tapaamme siis innokkaan koulukas-pääpojumme Kein hieman kurjissa merkeissä kun hän jää kuorma-auton (…tunnetusti suuri vaara Japanissa…) alle ja kuolee verta roiskuen – mutta herääkin henkiin samantien! Hän on siis Ajin, kuolematon ihminen, ja joutuu hetimiten heittämään vanhan elämänsä roskakoriin koska kaikki ovat jeninkuvat silmissä kiiluen näiden kummajaisten perässä ja poliisien jahtaamana pakosalle joutuu Keikin. Kaverinsa Kain avulla karkumatka alkaa vauhdikkaasti moottoripyörän selässä vaikka välillä joudutaankin käsikähmään ikävän pakettiautoporukan kanssa – jossa kalabaliikissa ilmenee että Kei kykenee manaamaan esiin myös mustan haamumaisen avatarin jonka muksintakyvyt ovat omaa luokkaansa. Piilomökillä elely on rauhallista mutta sitten Kein imōto kidnapataan ja näin Kei lähtee tapaamaan kidnappaajia jotka ovat Satō ja Tanaka, kaksi ajin-kaverusta jotka arvelevat värvätä Kein joukkoonsa mutta antavatkin sitten poliisin napata Kein kun toteavat että häneltä puuttuu vihaa ihmiskuntaa kohtaan. Laboratorioon jouduttuaan Kei sitten päätyykin kidutuspöydälle jossa häntä kohdellaan melko kaltoin mutta vähän ajan kuluttua Satō ja Tanaka ilmaantuvat jälleen paikalle pelastusretkueen merkeissä. Se kuitenkin päättyy Kein ja Satōn välirikkoon kun Kei ei hyväksy Satōn tappomentaliteettia, mutta lopulta Kei pääsee karkuun kun taas Satō puolestaan julistaa telkkarissa järjestävänsä kaltoin kohdeltujen ajinien mielenosoituksen.

ajintower

Näemme myös reipashenkistä terrorismia!

Kein jahtia johtava virkamies Tosaki kidnappaa ajin-professori Oguran lisää tietoa saadakseen ja samaan aikaan toisaalla Kei on löytänyt mukavan obāsanin jonka luona piilotella. Satō kertoo ajin-kavereilleen aloittavansa taviskansalaisten massamurhan josta ideasta kaikki eivät pitäneet mutta vain pikkupoika Kō pääsi pakoon – joutuakseen vain Kein kynsiin ja vangiksi hylättyyn kuorma-auton peräkonttiin. Sitten Satō porukoineen lähtee liikkelle ja vaikka poliisi vartioikin tiukasti ennakkoon julistettua kohderakennusta on kavereilla melkoisen vinkeä idea hoitaa heidät pois tieltä: räjäytetään naapurissa olevan pilvenpiirtäjän perustukset niinjotta se romahtaa talon päälle! Wow! Satō seuraa mukana, pistää baskerin päähänsä ja sitten seuraa ammuskelua Satō vastaan erikoisjoukot mikä päättyy siihen että Satō saapastelee esiin savun seasta ruumiskasojen keskeltä hieman väsyneenä… Lopuksi vielä näemme kuinka Tosaki vinkin perusteella painelee Kein ja Kōn perään ja vaikka söpö-ajintypy Shimomura ja Kei käyvätkin mustahaamutappeluksen pääsevät poikulit karkuun mielessään vain yksi asia: kuinka saada lisää kaaosta luvannut Satō aisoihin!

ajinshimomura

Shimomura on vaan niin söpö kun se suuttuu!!!

Teemahan sarjassa oli siis aika perinteinen yhteiskunta-jahtaa-vaaralliseksi-katsottua-porukkaa-joka-vain-haluaisi-elellä-kaikessa-rauhassa (samaa teemaa on nähty viime aikoina vaikkapa sarjoissa Tokyo Ghoul (ks täällä) ja Zankyō no Terror (ks täällä)) mistä sitten päädytään titetenkin luonnollisella tavalla keskinäiseen mätöstelyyn ja vihanpitoon. Aivan perusmallia parempaa settiä oli kuitenkin tällä kertaa alun kohtuu räyhäkkä Kein ja Kain pakomatka sekä riittävät raakuudet kun Kei päätyi leikkelepöydälle, ja erityisesti jopa hienouteen yllettiin sarjan loppuepisodien Satō-sodassa: siinä kun pikkupojat suunnittelevat jotain lapsellista miekanheiluttelua kun käyvät vihollista päin niin Tosimies rysäyttää niiden niskaan pilvenpiirtäjän! Tässä vetäistiin toiminta sen verran überiksi että täytyy oikein kunnolla kehuskella episodin 11 kohtausta ja samaan jäyhään terminaattori-tyyliin jatkettiin sitten seuraavassa episodissa kun poliisien erikoisjoukot järjesteltiin ruumishuonekuntoon – minkä jälkeen Satō heittää lakonisesti: ”olen vähän väsynyt”…

Kieltämättä mielessä kävi sekin ajatus että miksi helkatissa sarjan alkupuoli uhrattiin tympeiden pikkupoikien tepasteluihin kun homma olisi ollut kokonaan paremmalla tasolla jos olisi keskitytty alusta alkaen Satō vs ihmiskunta -sotaan. Eräs sarjan epäonnistunut idea olikin siis se että yritettiin kuvata kuinka Kei muuttuu koulupojasta laskelmoivaksi tappaja-äijäksi mutta tämän pikku nuuskamuikkusen hahmonkehitys ei kyllä millään tasolla vakuuttanut – lienekö sitten sillä jotain tekemistä asian kanssa kun alkuperäisen mangan kässäristi Tsuina Miura sanoutui aikanaan hommasta irti heti alkumetreillä. Aika lailla turhia ylimääräisiä röyhelöitä olivat myös pääpojun imōto-ongelmat sekä Tosakin ja poliisien politikointi – kun taas söpötypy-ajin Shimomuran olisi mieluusti pitänyt saada lisää ruutuaikaa. Ja sosiaalisesti valveutuneille sarjassa siis tarjoiltiin tuttua yritykset-ja-poliitikot-ovat-ketkuja-sanomaa kun ilman ihmisoikeuksia olevia ajineita rääkättiin surutta rahanahneuden vuoksi.

Tekniikkapuolesta vastasi Polygon Pictures mikä tarkoittaa tietenkin sitä että homma oli 100% CGI-animoitu laatutasolla siinä-ja-siinä, hienon mechamättö-sarjan Sidonia no Kishi (arvostelut: ykköskausi, kakkoskausi) tasolle ei nyt päästy ja muutaman kerran katsoja kyllä pelästyy ei itse kohtauksen kaameutta vaan animoinnin heikkoa tasoa. Muutoin sarjassa vallitsi tällainen ankeanrusehtava väripaletti mikä oikein hyvin sopi tunnelmaan jossa väkivalta ja raakuudet rehottivat. Ohjaushommissa heiluivat Hiroyuki Seshita ja Hiroaki Ando jotka olivat keränneet jo vähän kokemusta sarjasta Sidonia no Kishi ja niinpä toimintakohtaukset rullasivat kyllä kevyen kelvollisesti – siinäkun sitten toiminnan ulkopuolella olikin enemmän toivomisen varaa. Pitkän linjan seiyū Hōchū Ōtsuka ärisi Satōsta oikein ihastuttavan reipashenkisen pahiksen – joka lopulta suoranaisesti jopa varasti sarjan itselleen.

Tapahtumathan jäivät sarjan päätyttyä aivan kesken kun Kei ja Kō aloittivat oman Satōn-metsästysretkensä ja ilmeisesti tämä nähdään leffasarjan kolmannessa osassa (Ajin: Shōgeki) mutta mielessä tietenkin kaihertaa se pistetäänkö tämä osa myös telkkarilevitykseen sarjan kakkoskauden myötä. Levymyynnin ennakko-odotukset ovat rehellisen kehnot (alle 2000 kpl) joten pieni epäilys itää mutta koska homma on Netflix-sarja niin saattaa olla että lisärahoitusta löytyykin sitten tätä kautta.

ajinopeneyes

Tiedätte mitä tarkoittaa kun silmiään koko ajan kiinni pitänyt hahmo lopulta avaa ne…


© Porco Ojisan – porcoojisan(miukumauku)gmail(dot)com – Twitter<span style=”color:#00

Mainokset