Concrete Revolutio


~ Arvosana 2.5/5 ~

concrete

Jirō esittää tässä kunnon supersankarimeininkiä…

Tässäpä sitten siirrymme maailmaan jossa joka puolella vilisee mörköjä, alieneita, mechoja ja niin edelleen ja niin edelleen, ja tätä porukkaa valvomaan on perustettu byroo jonka touhuja lähdemme tässä sitten seuraamaan. Näin perus-supervoimasankari-mättöhommalta näyttävän sarjan pinnan alta löytyy kuitenkin vahvasti yhteiskuntakritiikiksi tarkoitettu sarja jonka anti ei niinkään ole sakuga-riehuntakohtauksissa vaan pohteissa siitä mikä on ”hyvä” ja ”paha” tai ”oikein” ja ”väärin” samalla kun taustalta voi poimia viittauksia Japanin historian erilaisiin merkkitapahtumiin.

Pääsemme hetimiten kunnolla vauhtiin kun byroon mättöjätkä Jirō saa hoideltavakseen inhan alienin jossa kalabaliikissa joukkoon liittyy söpö taikatypy Kikko, ja seuraavassa ötökkätappelussa mukaan jengiin tummaan tulee sitten myös pikkunassikka kummituspoju Fūrōta. Kyborgi-poliisietsivä Shiba ei pidä byroon väestä koska he sotkeutuvat hänen juttuihinsa, ja sitten näemme kuinka hirviöt ja supersankarit tappelustavat mutta ilmeneekin että tässä kaikessa on itse asiassa takana kansansuosion kalastelua puoleen tai toiseen kun hallitus haluaa hehkuttaa supersankareitaan opiskelijamielenosoittajien hirviöintoa vastaan. Sitten supersankari-bändin pojat paljastavat salaisen suunnitelman jolla supersankarvoimat neutralisoitaisiin erityisellä suklaalla, jonka jälkeen satelliitti-söpötypy Earth-chan osoittaa että vaikka oletkin oikeassa voit olla väärässä… Vielä kuulemme tarinan siitä kuinka Jirōn idoloima sankari Rainbow Knight olikin itse asiassa pahisjätkä, tapaamme kuolemattoman supervoimaperheen joka joutuu amerikkalais-robotin tappamaksi (minkä jälkeen he heräävät tietenkin henkiin) ja sitten tapaamme Jaguar-nimisen aikamatkustelevan byroon jäppisen joka käy tappamassa itsensä kun on menneisyydessä hairahtunut joron jäljille. Loppukliimaksin episodeissa pääroolin saa pahisjätkä Claude joka paljastaa kuinka amerikkalaiset ovat salaisesti käyttäneet supervoimatyyppejä epäinhimillisesti osana sotakoneita minkä vuoksi hän haluaakin vapauttaa kaikki. Jirō mätöstelee hänet kumoon mutta samalla paljastuu että Rainbow Knight olikin uhrattu ja maine loattu osana poliittista kädenvääntöä jolla byroo saatiin aikanaan perustettua. Ja tämän kaiken lopputuloksena Jirō lähtee kälppimään byroosta…

Koko homman perustana on tällainen yleinen sotakritiikki: amerikkalaiset ovat valmiita mihin epäinhimillisyyksiin vaan parempia sotakoneita rakennellessaan eikä Japanin hallitus ole tässä suhteessa yhtään sen puhtoisempi – tarkoituksena sarjan tekijöillä on selvästikin ottaa kantaa parhaillaan Japanissa vellovaan nationalismi-keskusteluun. Luonnollisena seurauksena tästä nautimme sitten korruption hedelmistä kun poliittisen päämäärän eteen voidaan uhrata mitä vain – vaikkapa sankaräijä Rainbow Knight maineineen. Tällaisessa maailmassa moraalisia ongelmia tulee sitten eteen hahmoillekin: Fūrōta hoitelee pahis-sumun pois päiväjärjestyksestä kaikkien ihastukseksi mutta tietämättään hän hoitelee samalla koko porukan sukupuuttoon ja menettää näin myös ihastuksensa kohteen söpön Campe-typyn. Oliko tämä nyt sitten hyvä vai paha teko? Jaguar puolestaan osoittaa kuinka häilyvää se on tämä ihmisen päätösten teko kun hänen menneisyyden minänsä ryhtyy tappamaan pahiksia vigilantti-tyyliin niin hänen tulevaisuus-minänsä joutuu painelemaan paikalle listimään hänet – näin sama hahmo eri olosuhteissa voi siis päätyä ”hyväksi” tai ”pahaksi”… Mutta toisaalta Earth-chan osoittaa että konemainen ”oikeassa olo” ei johda hyvään lopputulokseen sekään eli sarjan tekijät näyttävät hehkuttavan sitä että kuinka häilyviä käsitteitä ”hyvä” ja ”paha” lopulta ovatkaan.

Ohjaaja Seiji Mizushima on valinnut sarjaan kerrontatyyliksi äärimmäisen ahkerasti takaumiin ja aikahyppyihin perustuvan kerrontatavan ja tämä ikävä kyllä vie sarjalta aika paljon tehoa pois. Yleensä kerran…pari voi sarjan aikana tehdä takauman mutta nyt nähdyssä määrin se kyllä on jo tarpeeton kikkailu-rasite ja vaikuttaa enemmänkin osaamattomuudelta jonka takana on ilmeisesti liiallinen usko hahmojen vetovoimaan – Mizushima näyttää arvelevan että hänellä on tässä käsissään uusi Baccano! mutta valitettavasti ollaan vain sarjan Durarara!! tasolla. Kerrontatyylin ongelma on se että katsojat kaikkoavat nopeasti kun muutaman minuutin välein joutuu pohtimaan ketähän nämä hahmot taas oikein ovat ja mitenhän ne liittyvät mihinkään. Päätarkoitus sarjassa näyttäisi olevan esittää Jirōn hahmonkehitys kuuliaisesta valtion byrokraatista kyyniseksi vigilantiksi joka ei enää oikein usko mihinkään – ja tässä suhteessa on sinänsä kyllä onnistuttu. Visuaaliseksi tyyliksi on hauskasti valittu tällainen pinkkiä ja kirkkaita värejä kimalteleva sarjakuvamaailma (hieman sarjan Gatchaman Crowds tyyliin) joka lienee tarkoituksella haettu kontrasti aiheeseen joka on pohjimmaltaan varsin synkkä ja iloton.

Sarjassa näyttäisi olevan koko joukko juonenaukkoja ja selittämättömiä tapahtumia mutta näitä kaikkia on turha ruotia koska luvatulla kakkoskaudella keväällä 2016 saamme nähdä (…tai sitten ei…) kuinka kaikki palaset kauniisti loksahtelevat paikoilleen.


© Porco Ojisan – porcoojisan(miukumauku)gmail(dot)com – Twitterask.fm

Mainokset