Spirited Away


~ Arvosana 2.5/5 ~

sp2

Chihiro välipalalla…

Uusi vuosituhat alkoi Ghiblille suorastaan loistokkaasti. Vuonna 2001 Japanin ensi-iltansa saanut Sen to Chihiro no Kamikakushi (Henkien kätkemä) ylitti menestyksellään kaikki Ghiblin edelliset ennätykset huipentuen siihen että se voitti leffavuoden 2002 kokoillan animaatioleffojen Oscar-palkinnon – tosin pienen rypyn Hollywood-juhlailtaan toi se että Miyazaki protestoi muutama päivä aiemmin alkanutta Irakin sotaa vastaan eikä saapunut ollenkaan paikalle vastaanottamaan pystiään. Oscar-näkyvyyden myötä Ghibli ja Miyazaki löivät kuitenkin itsensä läpi maailmanlaajuisesti myös tavallisten kansalaisten tietoisuuteen. Kun he aikaisemmin olivat vain lähinnä länsimaisten animeharrastajapiirien tuntemia tuli heistä nyt kaiken kansan mielessä ”sen hyvän animen” edustajia. Tästä tunnettuuden kasvusta Suomi on hyvä esimerkki koska vasta näiden Oscar-juhlien jälkeen alettiin täällä esittämään Ghiblin leffoja elokuvateattereissa laajemmin (telkkarissahan Kurenai no Buta (Porco Rosso) ja Tonari no Totoro (Naapurini Totoro) oli nähty jo muutamia vuosia aikaisemmin).

Leffan tarina on Miyazakin omaa käsialaa ja tyylisuuntana on tällä kertaa hieman Liisa Ihmemaassa -henkinen shōjo-fantasiaseikkailu jossa Miyazaki halusi sanojensa mukaan esittää nuorille tytöille jotain muutakin katsottavaa kun ainaisia romanssikertomuksia. Tapahtumat periaatteessa sijoittuvat nykypäivän Japaniin mutta lähes koko leffahan vietetään ajattomassa fantasiamaailmassa.

Ai niin, leffan valmistumisen jälkeen Miyazaki ilmoitti (…ketään yllättämättä…) että tämä homma on hänelle raihnaiselle vanhukselle liian raskasta joten hän lopettaa elokuvien teon tähän…

Tapaamme Chihiro-typyn vanhempineen kun he eksyvät automatkalla uuteen kotiin lähellä Nagoyan kaupunkia ja päätyvät hylättyyn huvipuistoon joka yön tullen muuttuu toinen toistaan mitä eriskummallisimpien jumal-olentojen kansoittamaksi taika-kylpyläksi minkä Chihiro kauhukseen huomaa kun vanhemmat muuttuvat sioiksi. Ystävällinen Haku-poika neuvoo kuitenkin Chihiroa ja näin hän törmää niin pannuhuoneen monikätiseen mestariin kuin mursu-mörköönkin, ja lopulta kylpylän pomo-noita ottaa hänet lievän vastahakoisesti töihin. Ensimmäiseksi asiakkaakseen hän saa kaikkien pelkäämän lemu-möykyn mutta salaperäisen kasvottoman hengen avustamana homma hoituu hyvin ja paljastuukin että lemu-möykky olikin joki-henki joka vain oli rojusta pahoin saastunut – tämä rojunkeruukohtaus perustuu muuten Miyazakin omiin kokemuksiin kun hän jelppaili erään kotiseutunsa joen puhdistuksessa. Kasvoton kaveri heittäytyy hankalaksi mutta Chihirolla on muita kiireitä, hänen ihastuksensa Haku onkin jonkinlainen lohikäärme ja pahoin loukkaantunut! Pelastushommien yhteydessä Chihiro törmää pomo-noidan kaksoissiskoon joka oli Hakun perässä tämän varastettua hänen maagisen sinettinsä. Kilttinä tyttönä Chihiro päättää viedä sinetin takaisin ja onnistuukin siinä, minkä jälkeen hän palaa Hakun selässä takaisin ja matkalla paljastuu että Hakukin on itse asiassa joki-henki ja vieläpä sen joen henki johon Chihiro nuorempana tyttönä putosi joten he ovatkin lapsuudenystäviä. Perillä Chihiro ratkaisee viimeisenkin pomo-noidan arvoituksen, eroaa haikeasti Hakusta ja löytää vanhempansa hyvissä voimissa, ja näin tarina päättyy heidän poistuessaan taika-maailmasta.

sp3

…ja niin on myös kasvoton henki Kaonashi!

Kaikista vaikuttavinta leffassa on sen lähes käsittämätön visuaalinen komeus – kohtaus toisensa jälkeen katsoja ei voi oikein muuta kun suu auki odottaa että minkälainen ihmeotus tai minkälainen uusi maisema seuraavaksi silmien eteen loihditaan, ja onkin paikallaan todeta että Miyazakin taiteellinen nerous saavuttaa tämän leffan myötä ehkä sen korkeimman huippunsa. Leffan jumal-hahmot ovat japanilaisten uskomusten inspiroimia mutta Miyazaki on niiden ulkoasun itse viimeistellyt, ja kun näette hänen luomansa pannuhuoneen tai pomo-noidan huoneen tai jättilapsen huoneen ette voi kun ällistellä sitä yksityiskohtien määrää joka ruudulla näkyy.

Leffan juonipuoli jääkin sitten visuaalista juhlaa paljon köykäisemmäksi. Tarinan sankaritar Chihiro (jonka hahmo kuuleman mukaan perustuu Miyazakin kaverin tyttäreen) on hieman poispilattu pikkutypy joka sitten fantasiamaailmassa joutuu erilaisten luonnetta kasvattavien koettelemusten eteen ja näin tyttö-katsojille siis annetaan tukku elämänohjeita kuinka käyttäytyä jotta pärjää myöhemmin aikuisten maailmassa. Kyseessä on vuosituhansia vanha satujen ja kansantarinoiden malli, ja tässä leffassa Miyazaki opastaa että tyttöjen on syytä kuurata kylpyamme hyvin vaikka se olisikin törkyinen, ja että vaikka vastaantuleva kaveri haiseekin pahalta hän voi sisimmältään ollakin hyvä tyyppi, tai että jos vaikka omituinen kaveri tyrkyttää kultahippuja niin niitä ei kannata ottaa vastaan, ja niin edelleen. Näiden moraalioppien seuraaminen ei nyt varsinaisesti ole kovin kiinnostavaa ja leffasta kokonaan puuttuu se mielenkiintoisin osuus eli kuinka Chihiro sitten käyttäytyy jälkeenpäin kaikkien koettelemusten jälkeen. Luojan kiitos Miyazaki kuunteli järkensä ääntä eikä tehnyt leffasta kolmituntista niinkun hän kuuleman mukaan arpoi kun oli keksinyt sen verran paljon materiaalia!

Ghiblin tähtitieteellinen laatu on leffassa myös huipputerässä ja Miyazakin visiot pääsevät näinmuodoin täyteen oikeuteensa joten jos olette orientoitunut kauniiden kuvien katseluun niin tämä on se leffa joka on pakko nähdä. Hahmodesign on kiintoisasti muuttunut aiemmista Miyazakin leffoista ehkä realistisemman näköiseksi ja tämä oli jopa mestaria itseään hieman huolestuttava juttu koska hän epäili että keskeinen Chihiron hahmo olisi katsojien mielestä nyt liian epäsöpö. Ääniraidalla on Joe Hisaishi kuten kaikissa muissakin Miyazakin Ghibli-leffoissa ja jälki on ennakolta arvattavasti hollywoodimaisen komeaa. Chihiron ääneksi palkattiin Rumi Hiiragi, 13v, joten ette ainakaan autenttisuuden puutteesta pääse valittamaan!


© Porco Ojisan – porcoojisan(miukumauku)gmail(dot)com – Twitterask.fm

Mainokset