Only Yesterday


~ Arvosana 3.5/5 ~

oy4

Toshio, Taeko ja Suomi-filmi-romantiikkaa heinäsuovilla!

On vuosi 1991 ja toinen Isao Takahatan ohjaama Ghibli-leffa saa ensi-iltansa, ja uusia uria aukoen kyseessä on tällä kertaa josei-leffa ja tyylisuuntana slice-of-life-romanssi. Pohjana on samanniminen lähes-elämänkerrallinen Hotaru Okamoton ja Yūko Tonen manga jossa seurataan 10-vuotiaan Taeko-typyn elämää nostalgisella 60-luvulla, ja tämän päälle on Takahata itse kirjoittanut leffaan osuuden jossa tokiolaistunut office lady Taeko 27-vuotiaana muistelee lapsuuttaan hakiessaan elämälleen uutta suuntaa maaseudun idyllistä. Näin ollen kyseessä on siis historiallisesti ensimmäinen Ghibli-leffa jonka päähahmot eivät olekaan lapsia!

Leffa sai ilmestyessään erinomaisen suuren suosion ollen täysin yllättäen vuoden katsotuin pätkä Japanissa ja vetovoiman taustalla oli varmastikin se että siellä oli tuolloin juuri talouskupla puhjennut ja lamassa kamppaileville japanilaisille muutto maalle yksinkertaisempaan elämään oli hyvin houkutteleva ajatus. Menestyksestään huolimatta tämä oli kuitenkin pitkään ainoa Ghibli-leffa jota ei oltu julkaistu Suomessa (…ei tosin USAssakaan…) mutta 25-vuotissynttärinsä kunniaksi vuonna 2016 tämäkin ihme sitten lopulta koettiin.

oy1

…ja kouluromantiikkaa japanilaisittain!

Leffa jakaantuu kahteen rinnakkain kulkevaan tarinaan jossa toisessa seurataan mangan mukaisesti koulutyttö Taekon toilailuja hieman humoristisessa hengessä vuonna 1966, ja nostalgisia tunteita herättää niin ensimmäinen kaupasta löytynyt ananas joka ei ollutkaan niin hyvää kun miltä se näytti, ensimmäinen (melkein) poikaystävä, ja sisaren Beatles-manian innoittama ehkä hieman liian rohkea minihame. Ja erityisellä lämmöllä kerrataan koulun sukupuolielämä-valistusta jonka johdosta koulun pojat alkoivat pelätä saavansa tytöiltä kuukautis-tartunnan… Näitä muistoja muistelee varsinaisessa päätarinassa 27-vuotias Taeko joka on kesäloman alettua yöjunalla matkalla maalle, Yamagatan kuvankauniille seudulle, ja perille päästyään etäinen-sukulaispoika-maajussi Toshio on vastassa ja kuskaa Trabantillaan Taekon suoraan pellolle kukanpoimintahommiin. Yksi leffan kohokohdista onkin hetken päästä nähtävä auringonnousu vuorten takaa melkoisen kelvollisen kuoromusiikin kohottaessa tunnelmaa, minkä jälkeen opimme yksityiskohdittain kuinka saflorin kukista valmistetaan oranssista väriainetta. Jatkossa seuraamme kuinka Toshio enteellisesti opastaa Taekoa erilaisissa maatalouden askareissa ja Taeko vastaavasti kertoilee takaumajaksojen kera lapsuusmuistojaan. Sitten Taekon juuri valmistellessa kotiinpaluuta seuraa suuri shokku: Toshion isoäiti ehdottaa että eikö Taeko voisikin jäädä maalle ja naida Toshio-komistuksen! Ehdotus hämmentää Taekon joka karkaa sateeseen mutta tapahtumista tietämätön Toshio tuo hänet takaisin ilman sen suurempaa draamaa ja seuraavana päivänä Taeko sitten jo onkin paikallisjunalla poislähdössä. Krediittien rullatessa ja loppubiisin soidessa näemme sitten yhden nerokkaimmista kuvauksista siitä kuinka lapsuusmuistot vaikuttavat nykyhetken päätöksiin ja suosittelen että jokainen katsoo tämän itse – sanomattakin lienee selvää että ilman nenäliinapakettia ette siitä selviä ja että voimme julistaa ensimmäisen Ghibli-leffa-pariskunnan syntyneen!

Takahata osoittaa tässä jälleen kerran suvereenia osaamistaan henkilöhahmojen luonnissa ja hahmokehityksessä. Ensi kertaa Toshion nähdessänne hän tekee tyypillisen maalaistollon vaikutuksen hörötyksillään ja hermostuneilla kädenliikkeillään, mutta tarinan edetessä huomaatte kuinka hän ei olekaan ollenkaan niin yksinkertainen kun luulisi vaan hänen maalaiselämä-filosofiansa ja varsinkin köyhän koulupoika Aben tarinan kirvoittamat kommentit ihmissuhteista osoittavat että Massikka-lippalakin alla pyörii rattaita enemmän kuin päältä näyttäisi. Taeko taasen tuo leffaan ehkä sen suurimman koukun siinä että ei pitäydykään tutussa ja turvallisessa vaan tekee epä-japanilaisittain rohkean ja massasta poikkeavan päätöksen elämänsä suunnasta – tosin hän samalla myös tukee perinteisiä arvoja ja nai miehen ennen 30-vuotissyntymäpäiväänsä. Leffan parasta antia onkin tämä Takahatan omaan tekstiin perustuva romanttinen ja hahmonkehityksellinen osuus ja alkuperäisteoksen mukaiset menneiden muistelut ovat varsinkin ei-japanilaiselle vähemmän kiinnostusta herättäviä ja paikka paikoin ne jopa jo vähän pitkästyttävätkin.

Leffahan ei millään lailla ole tyypillinen anime-leffa, tämä aivan hyvin olisi voinut olla live-action, mutta Takahatan mielestä animen keinoin kyetään ilmaisemaan tunteita paremmin kun live-action-näyttelijöiden avulla (…liekö tämä sitten kritiikkiä japanilaisia näyttelijöitä kohtaan, mene ja tiedä…). Tämä lausuma kuitenkin kuvastaa erinomaisesti Ghiblin filosofiaa: he eivät tee anime-elokuvia, vaan elokuvia joihin ovat vain valinneet tekotavaksi animoinnin kun sattuvat sitä hyvin osaamaan.

Visuaalisesti ensimmäinen asia johon jokainen kiinnittää huomiota on hahmodesign jonka takana on mestarismies nimeltään Yoshifumi Kondō. Hänen tyylinsä oli jo hieman oraalla edellisessä Takahatan leffassa Hotaru no haka (Tulikärpästen hauta) mutta tässä leffassa hänen poskipään korostusviiva -naamadesigninsa on niin merkittävässä roolissa että moepalleroisiin tottuneita otakuja tiedetään pyörtyneen sen nähdessään. Kondō saikin tunnustuksen ansioistaan muutamaa vuotta myöhemmin kun pääsi ohjaamaan aivan oman Ghibli-leffansa nimeltään Mimi o Sumaseba (Sydämen kuiskaus). Leffan kaksijakoinen luonne näkyy myös taustataiteessa: 60-luvun osuudet ovat yksinkertaistettuja ja vesivärimaalaus-tyylisiä, kun taas nykypäivää (tai siis vuotta 1982) kuvaavat pätkät ovat tyypillistä Ghibliä maalaismaisema-freskoineen joita komeampia ette ole ennen nähneet. Tulette muuten myöhemmissä leffoissa näkemään kuinka Takahata käyttää nyt nähtyä minimalistista tyyliä hieman enemmänkin – tällainen visuaalinen ilme on selvästikin hänelle hyvin läheinen.

Ääniraidalle on koottu vinkeä kokoelma itäeurooppalaista kansanmusiikkia joka kyllä tosin sopii leffan aiheeseen aivan hyvin. Pää-seiyūt taasen ovat tällä kertaa kokonaan alan ulkopuolelta: Miki Imai (Taeko) on kuuluisa laulaja ja Toshirō Yanagiba (Toshio) on taasen parhaiten tunnettu live-action näyttelijänä.


© Porco Ojisan – porcoojisan(miukumauku)gmail(dot)com – Twitterask.fm

Mainokset